10/20 Suunnitelmia, odotuksia ja kuulumisia

Tervehdys pitkästä aikaa!

Kiitos kaikista viesteistä ja sähköposteista pentusuunnitelmien suhteen: niitä onkin tullut paljon! Tavoitteena olisi astuttaa seuraavaksi Löwe, kunhan juoksut nyt vain alkaisivat. Joka tapauksessa mahdolliset pennut sijoittuisivat vuodelle 2021. Sulhasehdokas meillä olisi jo Löwelle etsittynä, mutta A-pentueen jälkeen Leonan ja Löwen juoksujen ajankohta sekoittui, joten varmuutta niiden alkamisesta ei ole. Ilmeisesti tänä vuonna muillakin eläimillä ja koirilla on ollut juoksut hieman sekaisin ja hakusessa, mutta tiedä näitä… Joka tapauksessa odottavan aika on pitkä!😉

Löwe kävi virallisissa lonkka- ja kyynärkuvissa nyt syksyllä: A/A lonkat, 1/1 kyynäreet ja terve selkä.☺️ Myös silmätarkastuksessa käytiin ja terveen paperit saatiin sieltäkin. Löwen sivuilta löytyy nyt myös suomalaisen rekisterinumeron takaa linkki jalostustietokantaan, josta näkee Löwen tulokset, sukutaulun sekä näyttelytulokset.

Koronan takia koiranäyttelyitä ei ole hirveästi ollut, mutta kävimme nyt syksyllä koko porukan kanssa Jyväskylän Killerissä järjestetyissä pentu- ja ryhmänäyttelyissä. Kuvassa viikonlopun saalis, josta Lyyra sai molempina päivinä kunniapalkinnon ja rotunsa parhaan tittelin, Leona varasertin ja Löwe sertin! Oli mukava pitkästä aikaa käydä kehässä pyörähtämässä.

Hyvää syksyä ja talven odotusta kaikille!

Pirjo & Mea

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑